Esikoinen oli vuoden ikäinen, kun otin hänet ensimmäistä kertaa mukaan keittiöhommiin. Hän nautti päästessään mukaan tiskaamaan; vettä ja vaahtoa oli koko pikkuinen keittiömme täynnä ja aikaa kului monin verroin kuin jos olisin tehnyt homman itse, mutta se ei ollut oleellista. Oleellista oli yhdessä tekeminen ja uusien asioiden kokeilu.
Siitä lähtien, aina iän tuomien taitojen ja kykyjen mukaan yhdessä tehtävät asiat ovat lisääntyneet, eikä enää ole lähtökohtaisesti mitään sellaista asiaa, mihin en voisi ottaa esikoista mukaan puuhaamaan. Tällä hetkellä harjoittelemme vihannesten ja hedelmien kuorintaa sekä pilkkomista. Hienosti pysyy työvälineet viisivuotiaan kädessä ja tällaiset tehtävät kehittävät hyvin niin keskittymistä kuin kädentaitojakin.
Olen aina antanut mahdollisuuden osallistua niin leivontaan kuin ruoanlaittoonkin, enkä ole tehnyt mitään rajanvetoa siitä, etteivätkö lapset kuuluisi keittiöön lainkaan, vaan päinvastoin. Näin lapsi voi itsekin koska tahansa liittyä mukaan erilaisiin tehtäviin niin halutessaan ja taidot ja itseluottamus kasvavat sitä mukaa, mitä enemmän asioita pääsee omaehtoisesti harjoittelemaan.
On selvää, että joskus legot tai jalkapallon pelaaminen kiinnostaa enemmän kuin keittiöhommat äidin kanssa, tai joskus pullan leipomiseksi riittää yksi michelin pullaukko ja iso läjä raakana syötyä taikinaa, mutta tärkeintä minusta on, että lapsella on aina halutessaan pääsy mukaan myös niihin leivonta- ja ruoanlaittopuuhiin, ja että hän sen myös itse tietää, eikä häntä aleta usuttaa "pois jaloista" heti keittiöön päästyään. Tietenkin on tilanteita, kun on yksinkertaisesti kiire tai niin paljon tehtävää esimerkiksi isompaa tilaisuutta varten, ettei yksinkertaisesti voi ottaa lasta siihen vielä mukaan, mutta ne tilanteet ovat onneksi meillä ainakin varsin poikkeuksellisia ja yleensä niihin hetkiin lapsille kehitetäänkin ihan jotain muuta ohjelmaa esimerkiksi isän tai muiden sukulaisten tai ystävien kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti