Siirry pääsisältöön

Muistilista lasten halloween-juhliin


Me järjestimme viime vuonna ensimmäiset lasten halloween-juhlat ja samanmoiset olisivat tiedossa tänäkin vuonna. Tässä muutamia havaintoja aiheeseen liittyen, mikäli joku muukin on vastaavia juhlia suunnittelemassa.


  • Kuten aina, kutsu ajoissa. Nykypäivänä on kaikilla niin paljon ohjelmaa ja menoa, ettei lyhyellä varoitusajalla välttämättä monikaan pääse paikalle, mikä sitten tietenkin harmittaa lasta.
  • Koverrettu kurpitsa oli meillä ehdoton hitti, sen aiomme tehdä tänäkin vuonna pöytäkoristeeksi.
  • Led-tuikut. Kynttilät kuuluvat olennaisena osana halloween-koristeluun, mutta oikea tuli ei koskaan ole hyvä idea lastenjuhliin. Siispä ledit ovat mitä parhain vaihtoehto!
  • Silmät; kaikille ja kaikelle. Koristelut, askartelut ja tarjoilut ovat kaikki äärimmäisen simppeleitä, kunhan muistaa laittaa silmät. Muumio-pillimehuille, nakkimuumioille, kaikelle.
  • Niin askartelusilmiä kuin esimerkiksi -kartonkejakin löytyy edullisesti Puuilosta. 
  • Ällöttävät karkit; limaiset silmämunat sekä madot ja käärmeet vetoavat aina ainakin poikiin.
  • Lehtitaikinalla muumioidut nakit olivat myös todellinen valttikortti juhlissamme, ja niitä teemme tänäkin vuonna.
  • Vaikka halloween on kauhun juhla perinteisesti, kannattaa pienten lasten kohdalla keskittyä ennemmin hassuun ja hauskaan pelottavan sijaan - neljä-viisivuotiaat ovat todella herkässä iässä painajaisten ja kaikkien pelkojen suhteen.


Meillä on tällä hetkellä täysi tohina halloween-askartelujen kanssa, joten vinkkejä yksinkertaisiin koristeisiin ja tarjoiluihin on luvassa tässä vielä lokakuun edetessä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Idea isänpäivään: makea kortti isälle

Tämän sunnuntain isänpäiväideana on kortti, joka taisi jo viime vuonna olla ihan kovinta huutoa; ainakin minä bongailin näitä monessa paikassa, mutta en kuitenkaan itse ideaa vielä toteuttanut. Tänä vuonna idea pääsi toteutukseen mieheni syntymäpäiviksi. Idea tässä on hyvin simppeli; suklaapatukoiden ja karkkiaskien tekstien ympärille luodaan joku kiva, kortin saajaan sopiva teksti. Karkit olen kiinnittänyt kartonkeihin kaksipuolisella teipillä. Meidän kortissa on teksti: Ahaa, tänään on sinun päiväsi! Olet meidän perheen Lion King -harjakin on samanlainen. Ja kun Leijonat pelaa, on se pyhä hetki. Sinulla on roppa kaupalla sisua ja toisinaan olet varsinainen Puuha Pete puutyömaalla. Ja hallitset sinä vauvan hoidonkin; peitto vaan silmille ja mars unten maille! Kaiken kaikkiaan siis varsin bueno mies! Hyvää syntymäpäivää rakas! Toivottaa: sinun oma family Onko joku muu jo toteuttanut tämän idean?

Kuivatut omenalastut

Varmaan melkein jokaisella on joku, jolta aina syksyn tullen saa omenoita, vaikka omaa omenapuuta ei löytyisikään. Me olemme siitä onnellisessa asemassa, että omenoita tulee monelta suunnalta. Niille, joilla puita on paljon ja sato runsas vs. käyttö pientä, on ilo saada jaettua omenoita sellaisille, joille ei omaa satoa tule. Minulle syksyyn on jo monien vuosien ajan kuulunut kunnon omenasavotta. Niitä keitellään hilloiksi ja soseiksi, leivotaan piirakkaan ja murupaistokseen ja säilötään mihin vain ikinä keksiikään. Syysiltoihin ei tarvitse paljoa muuta ohjelmaa miettiäkään, kun omenoita, ja muuta satoa, riittää työstettäväksi. Tänä syksynä olen jo valmistanut hilloa ja vauvansoseita, sekä useamman omenakaurapaistoksen. Osan omenoista kuivatin käteväksi naposteltavaksi. Kuivatut omenarenkaat Omenoita Sitruunaa (Vaniljasokeria / kanelia / kardemummaa) Poista omenoista siemenkodat omenaporalla ja leikkaa omena ohuiksi rinkuloiksi. Kasta rinkulat sitruunamehuu...

Nyhtöpossua, pitaleipiä ja coleslawia

Esikoinen käy ystävänsä kanssa aina keskiviikkoisin pelaamassa salibandya ja meidän äitien työjako menee niin, että toinen kuskaa ja toinen laittaa ruoan treenien jälkeen. Ruoanlaitto on minun hommani. Eilen oli tarjolla nyhtöpossua, pitaleipiä, coleslawia ja fetasalaattia. Fetasalaatti sisälsi jäävuorisalaattia, viinisuolaheinää, kurkkua, kirsikkatomaatteja, paprikaa, fetajuustoa sekä paahdettuja ja suolattuja kikherneitä. Coleslaw Kaalia Porkkanaa 1 prk kermaviiliä 200 g (Hellman's) majoneesia ~ 1 rkl (Maille Dijon Originale) sinappia ~ 2 rkl sitruunamehua Suolaa, pippuria Sokeria Valmista ensin kastike. Sekoita kermaviili ja majoneesi keskenään ja ala sen jälkeen lisäillä mausteita varovasti koko ajan maistellen. Hyvän lopputuloksen saa vain kokeilemalla ja tarkkoja määriä on mahdoton antaa, se riippuu niin maistelijan omasta mausta sekä käytetyistä raaka-aineista - esimerkiksi sinapeissa on suuria eroja! Kun kastike on valmis, raasta kaali ju...