Siirry pääsisältöön

Arkiruokalista


Minä yritän aina keksiä keinoja helpottaakseni kaksilapsisen perheemme usein kiireistäkin arkea. Yksi toimivaksi osoittautunut keino on ollut koota oma arkiruokalista, josta on aina helppo valita ne seuraavan viikon ruokalistalle päätyvät. Niin paljon kuin tykkäänkin uusien reseptien kokeilemisesta, valitettavan harvoin siihen on aikaa ja mahdollisuuksia. Tuosta lähes neljänkymmenen ruoan listasta onneksi löytyy kivasti vaihtelevuutta, eikä tule tunnetta, että aina jumitetaan vaan niissä samoissa ruoissa.


Viimeisen vuoden aikana olen viimeistään oppinut arvostamaan sellaisia ihan tuiki tavallisia, perinteisiä, taitoja ja makuja keittiössä, ja niinpä useammin kuin kerran on tullut konsultoitua omaa äitiäni tai anoppia; milloin täydellisen pehmeistä sämpylöistä, milloin täydellisen haudutetusta kaurapuurosta. Eilen aamulla tein pannukakkua äitini reseptillä ja perjantaina syötiin siskonmakkarakeittoa, joka tosin ei poikani mielestä maistu lainkaan siltä, miltä mummolassa. Ympyrä sulkeutuu.


Samaan vihkoon, johon olen tuon arkiruokalistamme koonnut, olen kirjannut myös kaikkia meidän perheen suosikkireseptejä, jotta ei sitten joka kerta tarvitse ihan tyhjästä aloittaa, kun meinaa jotain alkaa leipoa tai kokata. Monesti varsinkin juhliin ynnä muihin tapahtumiin kannattaa käyttää ne luottoreseptit ennemmin kuin lähteä toteuttamaan jotain villejä visioitaan, tämäkin on kantapään kautta opittu. Ja ehkä sitten joskus vuosien päästä poikanikin oppivat tarpeen tullen kaivamaan esiin "sen äidin reseptikirjan". Se olisi hienoa.


Toinen ihan ykkösvinkki lapsiperheen peruskeittokirjaksi on tuo Hanna Gullichsenin Safkaa skideille. Me ollaan sieltä kokattu melkein kaikki reseptit useaan kertaan, ja olipa Hannan nakkikastike ensimmäinen ikinä tekemäni nakkikastike; ja meni heittämällä poikien suosikkiruokien joukkoon! 

Laitan tähän loppuun vielä teillekin jakoon tuon meidän arkiruokalistamme. Onkos teillä samoja suosikkeja? Mitä teidän listallanne olisi? Onko jollain muulla vastaavaa käytössä? Mieluusti otan täydentäviä ideoita tuohon listaani, joten kertokaahan ihmeessä ne teidän perheenne suosikit!

Arkiruokalista

  1. Pollo limonello -pasta
  2. Chilinen katkarapupasta
  3. Nakkikastike ja perunamuusi
  4. Jauhelihakeitto
  5. Lohi-katkarapukeitto
  6. Herkkusienikeitto
  7. Kasvissosekeitto
  8. Kanakeitto
  9. Nachovuoka
  10. Uunimakkara
  11. Makaronilaatikko
  12. Kinkkukiusaus
  13. Tortillat
  14. Lasagne
  15. Spagetti bolognese
  16. Uunilohi
  17. Juustoinen lihapullapannu
  18. Jauheliha-perunasoselaatikko
  19. Mureke ja lohkoperunat ja porkkanat
  20. Höyrytetty kala ja kasvikset
  21. Voissa paistettu kala
  22. Kananugetit
  23. Stroganoff ja perunamuusi
  24. Siskonmakkarakeitto
  25. Paistettu riisi
  26. Kanakastike ja riisi
  27. Hernekeitto
  28. Riistakäristys ja perunamuusi
  29. Pyttipannu
  30. Kanapasta
  31. Lohikiusaus
  32. Kana-pastavuoka
  33. Kaalilaatikko
  34. Kinkkupasta
  35. Herkkusieni-pekonipasta
  36. Lohi-parsakaalipasta
  37. Pinaattiletut
  38. Maksalaatikko

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Idea isänpäivään: makea kortti isälle

Tämän sunnuntain isänpäiväideana on kortti, joka taisi jo viime vuonna olla ihan kovinta huutoa; ainakin minä bongailin näitä monessa paikassa, mutta en kuitenkaan itse ideaa vielä toteuttanut. Tänä vuonna idea pääsi toteutukseen mieheni syntymäpäiviksi. Idea tässä on hyvin simppeli; suklaapatukoiden ja karkkiaskien tekstien ympärille luodaan joku kiva, kortin saajaan sopiva teksti. Karkit olen kiinnittänyt kartonkeihin kaksipuolisella teipillä. Meidän kortissa on teksti: Ahaa, tänään on sinun päiväsi! Olet meidän perheen Lion King -harjakin on samanlainen. Ja kun Leijonat pelaa, on se pyhä hetki. Sinulla on roppa kaupalla sisua ja toisinaan olet varsinainen Puuha Pete puutyömaalla. Ja hallitset sinä vauvan hoidonkin; peitto vaan silmille ja mars unten maille! Kaiken kaikkiaan siis varsin bueno mies! Hyvää syntymäpäivää rakas! Toivottaa: sinun oma family Onko joku muu jo toteuttanut tämän idean?

Kuivatut omenalastut

Varmaan melkein jokaisella on joku, jolta aina syksyn tullen saa omenoita, vaikka omaa omenapuuta ei löytyisikään. Me olemme siitä onnellisessa asemassa, että omenoita tulee monelta suunnalta. Niille, joilla puita on paljon ja sato runsas vs. käyttö pientä, on ilo saada jaettua omenoita sellaisille, joille ei omaa satoa tule. Minulle syksyyn on jo monien vuosien ajan kuulunut kunnon omenasavotta. Niitä keitellään hilloiksi ja soseiksi, leivotaan piirakkaan ja murupaistokseen ja säilötään mihin vain ikinä keksiikään. Syysiltoihin ei tarvitse paljoa muuta ohjelmaa miettiäkään, kun omenoita, ja muuta satoa, riittää työstettäväksi. Tänä syksynä olen jo valmistanut hilloa ja vauvansoseita, sekä useamman omenakaurapaistoksen. Osan omenoista kuivatin käteväksi naposteltavaksi. Kuivatut omenarenkaat Omenoita Sitruunaa (Vaniljasokeria / kanelia / kardemummaa) Poista omenoista siemenkodat omenaporalla ja leikkaa omena ohuiksi rinkuloiksi. Kasta rinkulat sitruunamehuu...

Nyhtöpossua, pitaleipiä ja coleslawia

Esikoinen käy ystävänsä kanssa aina keskiviikkoisin pelaamassa salibandya ja meidän äitien työjako menee niin, että toinen kuskaa ja toinen laittaa ruoan treenien jälkeen. Ruoanlaitto on minun hommani. Eilen oli tarjolla nyhtöpossua, pitaleipiä, coleslawia ja fetasalaattia. Fetasalaatti sisälsi jäävuorisalaattia, viinisuolaheinää, kurkkua, kirsikkatomaatteja, paprikaa, fetajuustoa sekä paahdettuja ja suolattuja kikherneitä. Coleslaw Kaalia Porkkanaa 1 prk kermaviiliä 200 g (Hellman's) majoneesia ~ 1 rkl (Maille Dijon Originale) sinappia ~ 2 rkl sitruunamehua Suolaa, pippuria Sokeria Valmista ensin kastike. Sekoita kermaviili ja majoneesi keskenään ja ala sen jälkeen lisäillä mausteita varovasti koko ajan maistellen. Hyvän lopputuloksen saa vain kokeilemalla ja tarkkoja määriä on mahdoton antaa, se riippuu niin maistelijan omasta mausta sekä käytetyistä raaka-aineista - esimerkiksi sinapeissa on suuria eroja! Kun kastike on valmis, raasta kaali ju...