Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Aarteen etsintää pihalla

Kun esikoiseltani kysyy suosikkileikkejä, hän nimeää yhdeksi aarteen etsinnän. Se onkin äärimmäisen kiva, helposti toteutettava ja moneen soveltuva. Se kuuluu meillä poikkeuksetta yhdeksi ohjelmanumeroksi lastenjuhlissa, teemaa vaihdellen, ja nyt siirsimme leikin myös pihalle, sillä pihaltahan aarteita löytää helposti! Me yhdistimme leikin askartelumateriaalien hankintaan ja näytin pojalle aina kerrallaan jotain asiaa - jotain tietynlaista lehteä, tammenterhoa, kiveä, oksaa - ja lapsen piti sitten etsiä vastaavia aina pyydetty määrä. Välillä piti käydä tarkistamassa, että millainen se koivunlehti olikaan, olikohan sittenkään nyt oikea lehti kädessä. Samalla oppii hienosti esimerkiksi eri puulajeja. Löydetyistä aarteista askartelimme pojan ideasta intiaanipäähineen.

5 Vinkkiä lastenhuoneeseen

Lastenhuoneen järjestyksessä pitäminen ei ole aina ihan helpoin homma, ei vaikka lapsi itse siivoamiseen osallistuukin , joten ajattelin koota tähän muutaman hyväksi havaitun vinkin teillekin! 1. Niin kivoja kuin kaikki erilaiset pehmoeläimet sängyn päällä olisivatkin, siitä niiden paikka siirtyy - ja jää - lattialle, koska nukkumaan mennessä ne vaan ovat tiellä. Niille kannattaa siis kehittää parempi paikka. Niin, että ne ovat tarvittaessa lähellä ja helposti saatavilla, mutta kuitenkin niin, ettei sänkyä tarvitse aina etsiä niiden alta, eivätkä ne ole muutenkaan tiellä missään, mistä niitä vaan siirrellään paikasta x paikkaan y. 2. Edellisen kanssa samaa linjaa noudattavat kaikki ihanat huovat, koristetyynyt yms. Niillekin on syytä keksiä joku muu paikka kuin sängyn päällä tai vieressä, ellei halua kaivella niitä joka aamu esiin sängyn alta .  3. Naulakko on kätevä keksintö lastenhuoneessa. Siihen ripustaa kätevästi niin puolipitoiset hupparit kuin kerhorepun ja pyy

Lapset keittiössä

Esikoinen oli vuoden ikäinen, kun otin hänet ensimmäistä kertaa mukaan keittiöhommiin. Hän nautti päästessään mukaan tiskaamaan; vettä ja vaahtoa oli koko pikkuinen keittiömme täynnä ja aikaa kului monin verroin kuin jos olisin tehnyt homman itse, mutta se ei ollut oleellista. Oleellista oli yhdessä tekeminen ja uusien asioiden kokeilu. Siitä lähtien, aina iän tuomien taitojen ja kykyjen mukaan yhdessä tehtävät asiat ovat lisääntyneet, eikä enää ole lähtökohtaisesti mitään sellaista asiaa, mihin en voisi ottaa esikoista mukaan puuhaamaan. Tällä hetkellä harjoittelemme vihannesten ja hedelmien kuorintaa sekä pilkkomista. Hienosti pysyy työvälineet viisivuotiaan kädessä ja tällaiset tehtävät kehittävät hyvin niin keskittymistä kuin kädentaitojakin. Olen aina antanut mahdollisuuden osallistua niin leivontaan kuin ruoanlaittoonkin, enkä ole tehnyt mitään rajanvetoa siitä, etteivätkö lapset kuuluisi keittiöön lainkaan, vaan päinvastoin. Näin lapsi voi itsekin koska tahansa liittyä mu

Kuivatut omenalastut

Varmaan melkein jokaisella on joku, jolta aina syksyn tullen saa omenoita, vaikka omaa omenapuuta ei löytyisikään. Me olemme siitä onnellisessa asemassa, että omenoita tulee monelta suunnalta. Niille, joilla puita on paljon ja sato runsas vs. käyttö pientä, on ilo saada jaettua omenoita sellaisille, joille ei omaa satoa tule. Minulle syksyyn on jo monien vuosien ajan kuulunut kunnon omenasavotta. Niitä keitellään hilloiksi ja soseiksi, leivotaan piirakkaan ja murupaistokseen ja säilötään mihin vain ikinä keksiikään. Syysiltoihin ei tarvitse paljoa muuta ohjelmaa miettiäkään, kun omenoita, ja muuta satoa, riittää työstettäväksi. Tänä syksynä olen jo valmistanut hilloa ja vauvansoseita, sekä useamman omenakaurapaistoksen. Osan omenoista kuivatin käteväksi naposteltavaksi. Kuivatut omenarenkaat Omenoita Sitruunaa (Vaniljasokeria / kanelia / kardemummaa) Poista omenoista siemenkodat omenaporalla ja leikkaa omena ohuiksi rinkuloiksi. Kasta rinkulat sitruunamehuu

Tarrataulu - palkinto siivotusta huoneesta

Me askartelimme esikoisen kanssa jo jokin aika sitten hänelle tarrataulun, johon hän saa tarran joka ilta, kun hänen huoneensa on siisti. Kymmenestä tarrasta hän saa Lego minihahmon. Aiemmin huoneen siivoaminen tuntui aivan mahdottoman työläältä hommalta eikä hän mielellään ryhtynyt siihen ilman patistelua ja avustusta, ja monesti myös näytti siltä kuin vähintään pyörremyrsky olisi siellä vieraillut. Nykyisin, kun hän on itse huoneensa siisteydestä vastuussa ja hän on alkanut saada hommaan kunnolla otetta, ei äitiä enää juurikaan tarvita niskaan hengittämään. Hän on itse muodostanut tavaroilleen paikat, jotka tuntuvat hänestä hyviltä ja luontevilta ja hän on myös oppinut nauttimaan siitä, ettei huone ole täyden kaaoksen vallassa, vaan tavarat löytyvät omilta paikoiltaan ja huoneessa on myös tilaa leikeille. Meillä tämä on siis osoittautunut varsin toimivaksi kokeiluksi - taas yksi pieni asia arjen helpottamiseksi ja uusien asioiden oppimiseksi. Myös itse taulun as

Hauskaa automatkaa

Meillä on verraten pitkä matka mummolaan, ja koska kuitenkin tykkäämme käydä siellä useinkin, autossa istumista riittää. Aiemmin viisivuotiaani nukkui kaikki nuo matkat, mutta nykyisin hän on jo lähes poikkeuksetta aina hereillä, jolloin matkakin tuntuu ajoittain pitkältä. Viihdyttääkseen itseään poika kehitti yhdessä mummin kanssa pelin, jota voi hyvin autolla ajaessakin pelata, ja jota olemme sittemmin yhdessä kehitelleet ja muokkailleet, jotta aina riittää uutta haastetta. Alkuun he bongailivat ohitusmerkkejä (landella pikkuteillä näitä riittää) ja se kumpi ehti ensin huutaa "ohitusmerkki", sai pisteen (joita ei tosin laskettu). Tästä peli kehittyi niin, että jokainen sai huutaa mitä vaan näkemäänsä, mitä kukaan muu ei ollut vielä huutanut - jossain vaiheessa alkaa olla aika vaikea keksiä enää mitään, mitä kukaan ei olisi jo huutanut. Joskus bongaillaan rekkoja, joskus mitä tahansa punaista. Kaikessa yksinkertaisuudessaan jopa aikuisille todella viihdyttävä peli, va

Supersankariaskarteluja

Meillä esikoinen on vain osa-aikaisena päiväkodissa, joten yritän kehitellä kotipäiviin mahdollisimman monipuolisesti erilaista puuhaa ja sisällyttää myös askarteluja päiväohjelmaan, jos vain mahdollista. Olin suunnitellut viime viikolle syysaiheisia askarteluja, mutta esikoinen keksikin haluta tehdä Spidermaneja, ja sitä varten haettiin inspiraatiota netistä. Löysin kuvan ihanista kädenjäljistä tehdyistä supersankareista ja esikoinen innostui ideasta niin kovin, että päätimme toteuttaa ne kaikki. Näistä tuli omasta mielestäkin niin valloittavia, että halusin jakaa idean teidänkin kanssa. Spidermanin käsi on, kuten ehkä huomaattekin, minun käsialaani, muut ovat esikoisen. Minä piirtelin noita liimattavia osia ja poika sitten kokosi niistä kasvoja sankareilleen. Tämä askartelu taas osoitti, ettei kannata aina itse niin orjallisesti yrittää seurata omia ideoita ja ohjeita, vaan antaa lapsen itse ideoida ja keksiä - niin niitä innostavimpia ja parhaita ideoita ja ta

Lego Ninjago Movie

Kuten ehkä olette jo havainneetkin, asustaa meillä yksi suuri Lego Ninjago -fani. Lego Ninjago elokuvaa odotettiin meillä malttamattomana useita kuukausia, ja niinpä kävimmekin katsomassa kyseisen elokuvan heti Finnkinon lasten sunnuntain ennakkonäytöksessä viime viikolla. Elokuva tulee varsinaiseen ensi-iltaan tänään ja voimme poikani kanssa kyllä molemmat sydämestämme sitä suositella! Elokuva oli hauska, eikä kumpaakaan häirinnyt liiemmin eroavaisuudet kyseiseen tv-sarjaan verrattuna. Yksi pieni hetki elokuvassa oli, kun viisivuotiasta vähän pelotti, mutta siitäkin selvittiin äidin kainalossa. Harvoin tulee nykyisin enää ihan ääneen naurettua elokuvissa, mutta tämän äärellä siltäkään ei voinut välttyä. Oli myös liikuttavaa seuraavana päivänä päiväkodissa katsella poikani ja hänen kavereidensa leikkiä pienessä pihamökissä; mökki oli heidän tulivuorensa, ja he olivat kaikki hai- ja mustekalakenraaleja - Lordi Garmadonin he olivat kuulemma kukistaneet. :')

10 + 1 Suosikkipelit

Me pelailemme paljon esikoisen kanssa ja nyt ajattelinkin jakaa teille meidän tämän hetken suosikkipelimme. 1. Väriralli 2. Afrikan tähti 3. Huojuva torni 4. Uno 5. Kimble 6. Disney Alias 7. The Secret Life of Pets 8. Arvaa kuka 9. Muumi Domino 10. Muuttuva labyrintti + Muistipelit Pelaaminen ja se, mitä pelataan, on meillä aika kausittaista. Ihan ensin oli palapelit - innostus niitä kohtaan kesti varmaan noin vuoden verran. Sen jälkeen tuli erilaiset juonelliset pelit, jotka ovatkin nyt olleet suosiossa jo pidemmän aikaa. Muistipelit ovat tulleet uutena nyt aika vastikään - aiemmin ei esikoinen halunnut niitä pelata, koska parien löytäminen oli hänelle alkuun niin hankalaa. Se, miten nopeasti lapset oppivat pelit ja niihin vaadittavat erilaiset taidot, on ihan hämmentävää. Varsinkin Aliaksen kohdalla jaksan edelleen hämmästellä sitä, miten taidokkaasti jo viisivuotias osaa sanoja selittää käyttämättä sitä itse sanaa - ja vastaavasti myös osaa niitä etsittyjä sanoja

Lapsi harrastamaan

Me olemme nyt siinä vaiheessa elämää, että esikoisemme on päässyt ensimmäistä kertaa elämässään osaksi harrastuskuvioita. Olemme testanneet niin jalkapalloa kuin karateakin, ja lopulta päätyneet salibandyyn, johon poika on nyt kovin tykästynyt. Lasten harrastukset herättävät paljon kysymyksiä ja etukäteispohdintaa, joten kokosin tähän muutaman seikan, jotka olen nyt itse huomannut, ja joita itse mietin paljon. Monet harrastukset alkavat 5-vuotiaista Harrastuskausi alkaa usein elo-syyskuun vaihteessa, ja keväällä heti tammikuussa. Kesä lomaillaan. Moniin paikkoihin saa mennä kaksi kertaa ilmaiseksi tutustumaan, ennen kuin tekee päätöksen, jatkaako lapsi. Tämä on tosi hyvä, koska meillä ainakin se oma laji löytyi vain kokeilujen kautta. Harrastusvälineitä löytyy käytettynä puoli-ilmaiseksi, niitä ei kannata mahdollista yhtä-kahta kokeilukertaa varten lähteä ostamaan uusina ja maksaa monia satoja euroja. Meidän pojan nappikset ovat Tori.fi:stä, yhdet treenit nähneet alkuperäise

Kuukauden ruokalista lapsiperheelle

No niin, kuten jo aiemmin lupailin, syyskuussa laitetaan ruokalasku kuriin . Olen nyt suunnitellut alustavasti koko kuulle ruokalistan, johon olen yrittänyt kerätä mahdollisimman edullisia ruokia. Mitenkään kiveen hakattu tuo lista ei ole, vaan se elää tilanteen mukaan - aina ei syödä kotona ja joskus jotain ruokaa riittääkin pidemmäksi aikaa ja joskus taas mieli tekeekin ihan jotain muuta kuin on etukäteen suunniteltu. Siinä nyt kuitenkin olisi 19 eri ruokaa kuukauden tarpeiksi. Yritän nyt kuukauden ajan pitää tarkkaa kirjaa siitä, kuinka paljon rahaa ruokakauppaan menee, kun oikein tarkasti laskee kaiken ja jättää kaiken ylimääräisen ostamatta. Näiden listassa olevien päivällisten lisäksi tulee siis tietenkin vielä aamiaiset, välipalat, lounaat ja iltapalat. Lounaat toki ovat monesti edellisen päivän tähteitä ja jonkinlaista kotivaraakin kaapeista löytyy, mitä totta kai pyritään käyttämään hyödyksi mahdollisimman pitkälle. Tässä nyt kuitenkin tämä alustava suunnitelma tulev