Siirry pääsisältöön

Kun kriisi iskee, miten käyttäytyä?


Minun oli alkujaan tarkoitus kirjoittaa läsnäolosta ja niistä asioista ja hetkistä, jotka oikeasti ovat tärkeitä elämässä, mutta päätinkin sen sijaan kirjoittaa siitä, miten kriisin kohdatessa meistä jokaisen tulisi tarkkaan miettiä, miten käyttäytyä netissä. Valitettavan harva tuntuu sitä todella miettivän klikkaillessaan tykkäyksiä, reaktioita ja kommentteja Facebookin uhrivideoille tai toisten käyttäjien vihapuheille, tai kertoessaan totuutena huhuja, jotka eivät pidä paikkaansa ja lietsovat entisestään pelkoa kanssaihmisiin.


  1. Älä usko, jaa, tai levitä huhuja. Kriisitilanteessa huhuja ovat kaikki paitsi poliisin varmistamat tiedot, edes luotettavat mediat eivät välttämättä saa heti absoluuttista totuutta käsiinsä ja ihmisille tiedoksi; silminnäkijälausunnot lehdistölle eivät nekään ole välttämättä totta, asiat saattavat näyttää muulta kuin ne ovat.
  2. Älä jaa kuvia tai videoita uhreista, vaan kunnioita heitä ja heidän omaisiaan. On surullista, ettei tämä ole kaikille itsestään selvää.
  3. Älä reagoi kaikkeen lukemaasi ja näkemääsi - Facebookissa jokainen reaktio näkyy kaikkien kavereidesi uutisvirrassa, eivätkä he välttämättä halua nähdä samoja asioita kuin sinä. Minä ratkaisin tämän tilanteen ystäväni kehoituksesta suodattamalla sen, mitä minun Facebookini seinälle päätyy: poistin ihmisiä ja sivustoja seurannasta, sekä myös kokonaan osan kavereistani. 



Ohjeita terrorismin  käsittelyyn:
1) Anna terroristeille huomiota niin vähän kuin mahdollista. Terroristin pahin pelko on se, että kukaan ei välitä, ettei kukaan huomaa.
2) Hyväksy omat pelkosi. On täysin normaalia, että ihminen tuntee pelkoa tai voimattomuutta heti terrori-iskun jälkeen. Tärkeintä on, ettei anna valtaa hysterialle.
3) Vältä median yliannostusta. Luotettavista lähteistä kuten laadukkaista uutismedioista tai viranomaisten tiedotteista on tietysti hyvä selvittää perusasiat. Välttele erityisesti terrori-iskuun liittyvillä kuvilla mässäilyä. Vältä jakamasta kuvia tai huhuja sosiaalisessa mediassa refleksinomaisesti.
4) Ei pidä provosoitua. Terrori-iskun tavoitteena on saada kohdeyhteiskunnassa aikaan ylireaktio ja nostattaa massoissa sokeaa kostonhenkeä. Viha ja vimma ovat huonoja neuvonantajia. Anna viranomaisille ja valtiollisille instituutiolle aikaa ja tilaa reagoida terrorismiin harkiten.
5) Vastusta terroristien pyrkimyksiä polarisoida yhteiskunta. Jokaisessa yhteiskunnassa on jännitteitä ja säröjä ihmisryhmien välillä. Terroristit pyrkivät tietoisesti käyttämään vastakkainasetteluja hyväkseen, jotta yhteiskunta muuttuisi epävakaammaksi.

#prayforhumanity

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Idea isänpäivään: makea kortti isälle

Tämän sunnuntain isänpäiväideana on kortti, joka taisi jo viime vuonna olla ihan kovinta huutoa; ainakin minä bongailin näitä monessa paikassa, mutta en kuitenkaan itse ideaa vielä toteuttanut. Tänä vuonna idea pääsi toteutukseen mieheni syntymäpäiviksi. Idea tässä on hyvin simppeli; suklaapatukoiden ja karkkiaskien tekstien ympärille luodaan joku kiva, kortin saajaan sopiva teksti. Karkit olen kiinnittänyt kartonkeihin kaksipuolisella teipillä. Meidän kortissa on teksti: Ahaa, tänään on sinun päiväsi! Olet meidän perheen Lion King -harjakin on samanlainen. Ja kun Leijonat pelaa, on se pyhä hetki. Sinulla on roppa kaupalla sisua ja toisinaan olet varsinainen Puuha Pete puutyömaalla. Ja hallitset sinä vauvan hoidonkin; peitto vaan silmille ja mars unten maille! Kaiken kaikkiaan siis varsin bueno mies! Hyvää syntymäpäivää rakas! Toivottaa: sinun oma family Onko joku muu jo toteuttanut tämän idean?

Kuivatut omenalastut

Varmaan melkein jokaisella on joku, jolta aina syksyn tullen saa omenoita, vaikka omaa omenapuuta ei löytyisikään. Me olemme siitä onnellisessa asemassa, että omenoita tulee monelta suunnalta. Niille, joilla puita on paljon ja sato runsas vs. käyttö pientä, on ilo saada jaettua omenoita sellaisille, joille ei omaa satoa tule. Minulle syksyyn on jo monien vuosien ajan kuulunut kunnon omenasavotta. Niitä keitellään hilloiksi ja soseiksi, leivotaan piirakkaan ja murupaistokseen ja säilötään mihin vain ikinä keksiikään. Syysiltoihin ei tarvitse paljoa muuta ohjelmaa miettiäkään, kun omenoita, ja muuta satoa, riittää työstettäväksi. Tänä syksynä olen jo valmistanut hilloa ja vauvansoseita, sekä useamman omenakaurapaistoksen. Osan omenoista kuivatin käteväksi naposteltavaksi. Kuivatut omenarenkaat Omenoita Sitruunaa (Vaniljasokeria / kanelia / kardemummaa) Poista omenoista siemenkodat omenaporalla ja leikkaa omena ohuiksi rinkuloiksi. Kasta rinkulat sitruunamehuu...

Nyhtöpossua, pitaleipiä ja coleslawia

Esikoinen käy ystävänsä kanssa aina keskiviikkoisin pelaamassa salibandya ja meidän äitien työjako menee niin, että toinen kuskaa ja toinen laittaa ruoan treenien jälkeen. Ruoanlaitto on minun hommani. Eilen oli tarjolla nyhtöpossua, pitaleipiä, coleslawia ja fetasalaattia. Fetasalaatti sisälsi jäävuorisalaattia, viinisuolaheinää, kurkkua, kirsikkatomaatteja, paprikaa, fetajuustoa sekä paahdettuja ja suolattuja kikherneitä. Coleslaw Kaalia Porkkanaa 1 prk kermaviiliä 200 g (Hellman's) majoneesia ~ 1 rkl (Maille Dijon Originale) sinappia ~ 2 rkl sitruunamehua Suolaa, pippuria Sokeria Valmista ensin kastike. Sekoita kermaviili ja majoneesi keskenään ja ala sen jälkeen lisäillä mausteita varovasti koko ajan maistellen. Hyvän lopputuloksen saa vain kokeilemalla ja tarkkoja määriä on mahdoton antaa, se riippuu niin maistelijan omasta mausta sekä käytetyistä raaka-aineista - esimerkiksi sinapeissa on suuria eroja! Kun kastike on valmis, raasta kaali ju...