Siirry pääsisältöön

Kuukauden ruokalista lapsiperheelle

No niin, kuten jo aiemmin lupailin, syyskuussa laitetaan ruokalasku kuriin. Olen nyt suunnitellut alustavasti koko kuulle ruokalistan, johon olen yrittänyt kerätä mahdollisimman edullisia ruokia. Mitenkään kiveen hakattu tuo lista ei ole, vaan se elää tilanteen mukaan - aina ei syödä kotona ja joskus jotain ruokaa riittääkin pidemmäksi aikaa ja joskus taas mieli tekeekin ihan jotain muuta kuin on etukäteen suunniteltu. Siinä nyt kuitenkin olisi 19 eri ruokaa kuukauden tarpeiksi.


Yritän nyt kuukauden ajan pitää tarkkaa kirjaa siitä, kuinka paljon rahaa ruokakauppaan menee, kun oikein tarkasti laskee kaiken ja jättää kaiken ylimääräisen ostamatta. Näiden listassa olevien päivällisten lisäksi tulee siis tietenkin vielä aamiaiset, välipalat, lounaat ja iltapalat. Lounaat toki ovat monesti edellisen päivän tähteitä ja jonkinlaista kotivaraakin kaapeista löytyy, mitä totta kai pyritään käyttämään hyödyksi mahdollisimman pitkälle.


Tässä nyt kuitenkin tämä alustava suunnitelma tulevan kuun ruokalistasta:

Viikko 35
Pe Makaronilaatikko
La -"-
Su: Sitruunapasta

Viikko 36
Ma Kanankoivet riisipedillä
Ti Paistettu riisi
Ke Tomaattipasta
To Seiseljanka
Pe -"-
La Kinkkukiusaus
Su -"-

Viikko 37
Ma Minestronekeitto
Ti -"-
Ke Kaalilaatikko
To -"-
Pe Makkarapata
La -"-
Su Kalapuikot ja lohkoperunat

Viikko 38
Ma Liha-perunasoselaatikko
Ti -"-
Ke Tomaattikeitto
To -"-
Pe Ruishampurilaiset seitipihvillä
La Makkarapastavuoka
Su -"-

Viikko 39
Ma Maksalaatikko
Ti  -"-
Ke Makkarakeitto
To -"-
Pe Tonnikalapasta


La Chili con carne ja riisi

Miltäs tämä teidän silmäänne vaikuttaa? Mitä lukisi teidän listalla, mikäli tarkoitus olisi elää mahdollisimman edullisesti?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Idea isänpäivään: makea kortti isälle

Tämän sunnuntain isänpäiväideana on kortti, joka taisi jo viime vuonna olla ihan kovinta huutoa; ainakin minä bongailin näitä monessa paikassa, mutta en kuitenkaan itse ideaa vielä toteuttanut. Tänä vuonna idea pääsi toteutukseen mieheni syntymäpäiviksi. Idea tässä on hyvin simppeli; suklaapatukoiden ja karkkiaskien tekstien ympärille luodaan joku kiva, kortin saajaan sopiva teksti. Karkit olen kiinnittänyt kartonkeihin kaksipuolisella teipillä. Meidän kortissa on teksti: Ahaa, tänään on sinun päiväsi! Olet meidän perheen Lion King -harjakin on samanlainen. Ja kun Leijonat pelaa, on se pyhä hetki. Sinulla on roppa kaupalla sisua ja toisinaan olet varsinainen Puuha Pete puutyömaalla. Ja hallitset sinä vauvan hoidonkin; peitto vaan silmille ja mars unten maille! Kaiken kaikkiaan siis varsin bueno mies! Hyvää syntymäpäivää rakas! Toivottaa: sinun oma family Onko joku muu jo toteuttanut tämän idean?

Perjantaisafkaa: hodarivuoka

Perjantaisin on kiva laittaa jotain helppoa ja nopeaa, mutta maistuvaa. Tänään testasin ensimmäisen kerran hodarivuokaa, jonka olin nähnyt jossain sosiaalisessa mediassa. Kun ostaa hodarisämpylätkin valmiina, niin eipä paljoa jää kokkailtavaa! Viitseliäät toki tekevät ne maistuvammat sämpylätkin itse, mutta tässä kohtaa oikaisin tänään - ensi kerralla sitten. Hodarivuoka 2 Hodarisämpylää/ruokailija Nakkeja BBQ-kastiketta Paahdettua sipulirouhetta Puolikas paprika Juustoraastetta Persiljaa Tarjoiluun majoneesia, ketsuppia ja sinappia, syöjien maun mukaan. Myös kurkkusalaatti ja kermaviilidippi sopisivat varmasti loistavasti näiden kanssa. Halkaise sämpylät niin, että saat täytteet ujutettua sisälle. Lado hodarit uunivuokaan ja sivele niihin BBQ-kastike. Laita jokaiseen nakki. Pilko paprika pieneksi ja ripottele hodareihin. Lisää sipulirouhe, juustoraaste ja persilja. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes sämpylät ovat saaneet vähän

Diy leikkiruokaa: Englannin lakritsit

Me askartelimme tänään esikoisen kanssa englannin lakritseja huovasta ja niistä tulikin yllättävän aidon näköisiä! Monissa käsityö- ja askartelublogeissa olen näitä ihaillut, mutta nyt vasta sain aikaiseksi testata itsekin. Meillä oli käytössä ihan tavallista ohutta askarteluhuopaa, jota ostin Prismasta kymmenen kappaleen pakkauksessa. Pakkauksen kaikki huovat ovat eri värisiä ja me käytimme niistä mustan, valkoisen, keltaisen ja vaaleanpunaisen. Englannin lakritseihin kuuluvat siniset karkit jäivät meiltä nyt kokonaan uupumaan, mutta onneksi tuo viisivuotias karkkikauppias ei ollut asiasta moksiskaan. Koska tämä meidän käyttämämme huopa oli ohutta, laitoimme jokaiseen karkkiin kaksi kerrosta kutakin väriä, mutta askartelukaupoista pitäisi löytyä paksumpaakin huopaa, jonka kanssa yksi kerros riittää. Meidän lakumme olivat kooltaan noin 2,5 cm suuntaansa. Liimasta sen verran, että kannattaa käyttää juoksevaa pulloliimaa ja levittää se muovitikun avulla huopapaloille. Erikeeppe