Siirry pääsisältöön

Tekstit

Ulkoilun monet hyödyt lapsiperheessä

Kuten olen tainnut aiemminkin mainita, me ulkoillaan lasten kanssa todella paljon. Leikitään omalla pihalla hiekkalaatikolla, käydään puistoissa, kiipeillään puissa ja hypitään kuralätäköissä. Joka päivä on pakko ottaa ainakin yksi kunnon happihyppely ulkona, koska muuten ei vaan jaksa. Näin Suomen luonnon päivän kunniaksi on ehkä hyvä hetki pohtia kaikkia niitä syitä, miksi meidän kannattaa ulkoilla ja turvata se lastenkin ulkoilumahdollisuus, ja kuinka kiitollisia saammekaan olla, että meillä täällä Suomessa on mahdollisuus näinkin puhtaaseen ilmaan ja luontoon, sekä vapaaseen ulkoiluun. Ulkona on tilaa hengittää. Jos sisällä alkaa tuntua siltä, että seinät kaatuvat päälle, lapset ovat tyytymättömiä kaikkeen ja joka suunnalta huutelevat vaan ne tekijäänsä odottavat kotityöt, kannattaa suosiolla suunnata pihalle. Meillä se on ainakin paras ratkaisu aina siinä vaiheessa, ja takaisin sisälle tullessa ei enää pinna ole niin kireällä ja lapsetkin ovat taas vähän tyytyväisempiä oloo...

Inspiraatiota viikkosiivoukseen pilke silmäkulmassa

Meillä viikkosiivouspäivä on normaalisti torstaisin, mutta koska se on monilla perinteisesti perjantai, ainakin jos instafeediäni on uskominen, ajattelin siivousteeman sopivan mainiosti päivän postaukseen. Kokosin tähän muutamia minulle ominaisia piirteitä siivoukseen ja siisteyteen liittyen. Allekirjoitatteko samat väittämät vai oletteko aivan eri aaltopituudella? Millaisia kodin hengettäriä sieltä päästä löytyy? Rakastan ääntä, mikä imurista kuuluu, kun imuroi esimerkiksi hiekkaa. Konkreettinen ääni häviävästä liasta. (Tai Legon osista, missä tapauksessa vihaan kyseistä ääntä.) Tiski- ja pesukoneen äänet ovat myös rauhoittavampia ja kotoisampia ääniä, mitä tiedän. Silti molempien koneiden tyhjääminen kuuluu asioihin, joista en välitä yhtään ja yritänkin ulkoistaa molemmat hommat talon miespuolisille asukkaille aina, kun mahdolllista. Olen vasta ottanut uudelleen käyttööni viikkosiivouspäivän. Meillä kyllä siivotaan ihan päivittäin tilanteen mukaan, mutta viikkosiivou...

Edullista kotiruokaa - ruokalasku kuriin

Syyskuussa säästetään ruokalaskussa. Olen viime päivinä pohtinut omaa ruokakauppakäyttäytymistäni ja päätin pistää sen syyskuussa tarkkaan syyniin. Olen ajatustyössäni jo sen verran pitkällä, että tiedän aika tarkalleen omat heikkouteni ja kompastuskiveni;  arkiruokalistammehan kuitenkin koostuu pääsääntöisesti niistä ihan tuiki tavallisista ja edullisista kotiruoista. Minun ongelma onkin siis se kaikki muu, mitä niiden varsinaisten ruokatarpeiden lisäksi kannan kaupasta kotiin; pähkinät ja siemenet, superfoodit, eksoottiset hedelmät, erilaiset siemennäkkileivät... ihan tervellisiä kaikki, mutta ei niin kukkaroystävällisiä kuin voisi toivoa. Nyt siis haastankin itseni kuukauden ajan pitämään tarkkaa kirjaa jokaisesta kulutetusta eurosta ja pohtimaan niitä edullisempia, muttei yhtään vähemmän maistuvia vaihtoehtoja! Olenkin jo kehittänyt itselleni pitkän listan edullisista elintarvikkeista ja resepteistä, sekä ideoita eri ruokien jatkojalostamiseen. Syyskuun...

Tiesitkö tämän kahvin keittämisestä?

Hyvää huomenta ja tervetuloa seurakseni aamukahville! Minä rakastan kaikkia pieniä nippelitietoja ja minusta on hauska oppia kaikista yksinkertaisimmistakin asioista uutta, kuten nyt vaikka kahvista ja sen keittämisestä! Tiesittekö, että kahvinkeittimen vesi kuuluu kaataa keittimen säiliöön erillisellä kannulla, eikä suinkaan keittimen omalla kahvipannulla? Pannusta irtoaa kahvirasvaa, joten siksi aina raikasta vettä puhtaalla kannulla. Kastele suodatinpaperi ennen kuin laitat kahvipurut siihen, jotta vältät paperin maun kahvissasi. Laitettuasi purut suodatinpussiin, purujen pinta tulisi tasoittaa kahvimitalla tai lusikalla, jotta vesi pääsee virtaamaan tasaisesti purujen läpi. Älä kuitenkaan ravista pintaa tasaiseksi, sillä se tukkii suodatinpaperin huokoset! Myöskin voimakas painaminen haittaa veden kunnollista virtaamista, joten kevyt tasoitus riittää. Sekoita valmis kahvijuoma ennen sen tarjoilua, jotta vahva kahvi ei jää pannun pohjalle ja laiha päälle. Mukavaa ...

Askartelu-puuhakirja

Esikoinen sai syntymäpäivälahjaksi hieman erilaisen puuhakirjan ja sen parissa ollaankin nyt vietetty yhdessä monet hetket. Gummeruksen 100 traktoria, autoa ja kulkupeliä sisältää koottavia ja liimattavia ajoneuvoja ja itse koottavan ison tien niille, sabluunoita piirtämisen avuksi, erilaisia tehtäviä tarrojen ja sabluunoiden kanssa käytettäväksi sekä perinteisempiä puuha- ja väritystehtäviä. Meillä ainakin viisivuotias on hyvin jaksanut pakertaa kirjan kanssa, vaikka esinerkiksi autojen liimaamisessa vähän äitiä vielä avuksi tarvittiinkin. Minulle tällainen on ollut ihan uusi tuttavuus, mutta tietääkö joku, onko tällaisia vastaavia muitakin? Tämä on nimittäin ihan loistavaa puuhaa esimerkiksi pitkiin sisällä vietettäviin sade- tai sairaspäiviin!

Kun kriisi iskee, miten käyttäytyä?

Minun oli alkujaan tarkoitus kirjoittaa läsnäolosta ja niistä asioista ja hetkistä, jotka oikeasti ovat tärkeitä elämässä, mutta päätinkin sen sijaan kirjoittaa siitä, miten kriisin kohdatessa meistä jokaisen tulisi tarkkaan miettiä, miten käyttäytyä netissä. Valitettavan harva tuntuu sitä todella miettivän klikkaillessaan tykkäyksiä, reaktioita ja kommentteja Facebookin uhrivideoille tai toisten käyttäjien vihapuheille, tai kertoessaan totuutena huhuja, jotka eivät pidä paikkaansa ja lietsovat entisestään pelkoa kanssaihmisiin. Älä usko, jaa, tai levitä huhuja. Kriisitilanteessa huhuja ovat kaikki paitsi poliisin varmistamat tiedot, edes luotettavat mediat eivät välttämättä saa heti absoluuttista totuutta käsiinsä ja ihmisille tiedoksi; silminnäkijälausunnot lehdistölle eivät nekään ole välttämättä totta, asiat saattavat näyttää muulta kuin ne ovat. Älä jaa kuvia tai videoita uhreista, vaan kunnioita heitä ja heidän omaisiaan. On surullista, ettei tämä ole kaikille itsestään s...

Terveelliset muffinssit nopeasti ja helposti

Esikoisella on tänään retkipäivä päiväkodissa ja sitä varten leivoimme eilen illalla muffinsseja yhdessä. Nämä muffinssit ovat ihan vertaansa vailla, sillä ne ovat helposti muunneltavia, koostuvat perusraaka-aineista, joita melkein aina kaapeista löytyy, ovat nopeita ja helppoja tehdä ja lisäksi vielä terveellisiä ja maistuviakin! Ainekset, 12 muffinssia: 2 Banaania 2 Kananmunaa 2 dl Kookoshiutaleita 1 dl (gluteenittomia) Kaurahiutaleita 2 rkl Hunajaa 1 tl Leivinjauhetta 1 tl Kardemummaa (Muutama pisara vanilja aromia, ei pakollinen) n. 2 dl mustikoita tai muita marjoja Valmistus: Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Muussaa banaani haarukalla ja sekoita joukkoon muut ainekset - marjat viimeisenä varovasti käännellen. Kauho taikina muffinssivuokiin tai leivinpaperoituun muffinssipeltiin ja paista n. 20 minuuttia. Näin yksinkertaista! Tämän helpommaksi ei leipominen varmasti voi enää käydä. Ja se muunneltavuus; kookoshiutaleethan voi jättää halutessaan kokonaan po...